Yhteistyö
Taloussosiologian tutkijat ja opettajat toimivat erilaisissa asiantuntijatehtävissä Turun yliopiston sisällä sekä ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa. Yhteistyöstä sovitaan erikseen henkilökohtaisesti kunkin asiantuntijan kanssa.
Taloussosiologian yhteystiedot -sivun kautta löytyvät myös taloussosiologian henkilökunnan erityisosaamisalueet.
Taloussosiologian asiantuntijat ovat toimineet esimerkiksi
- yhteistyössä tutkimuslaitosten ja -hankkeiden kanssa
- asiantuntijatehtävissä erilaisissa tutkimushankkeissa
- uusien tutkimusaiheiden kehittäjinä
- konsultteina ja opettajina
- tilaustutkimuksissa, kuten gradutoimeksiannoissa
TCWR
Turku Centre for Welfare Research on turkulaisten yliopistojen yhteistyösopimuksella vuonna 1997 virallistettu hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden tutkimukseen keskittyvä yhteistyöelin. Turun yliopistosta toiminnassa ovat mukana taloussosiologian, sosiaalipolitiikan ja sosiologian oppiaineet sekä Åbo Akademista kansantalous- ja tilastotiede. Tavoitteena on ollut tutkimus- ja opetusresurssien koordinointi. Lisäksi sillä on tärkeä rooli tutkimusyhteistyön ja -seminaarien sekä koulutuksen järjestäjänä.
TCWR:n keskeistä toimintaa ovat avoimet, noin joka toinen perjantai läpi lukuvuoden järjestettävät perjantaiseminaarit, ks. ohjelma.
CYRI
Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus (CYRI) on Turun korkeakoulujen yhteinen hanke, joka on turkulaisten korkeakoulujen alueellisen kehittämisen strategian 2006–2012 kärkihanke. Taloussosiologian oppiaine on hankkeessa mukana siten, että Outi Sarpila on johtoryhmässä varaedustajana.
Myös keskuksen tutkimuskonsortiossa taloussosiologia on mukana, etenkin lasten ja nuorten taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia tarkastelevassa Sosiaali- ja taloustiimissä. Mukana tässä on myös Turun yliopiston sosiaalipolitiikka ja Åbo Akademin talous- ja tilastotiede. Sosiaali- ja taloustiimi on osallistunut mm. laajaan poikkitieteelliseen paneelitutkimukseen "Hyvän kasvun avaimet", jonka otoksena on kaikki vuoden aikana Turun seudulla syntyneet lapset ja heidän perheensä.
MAVY
Taloussosiologialla on tärkeä rooli Suomen yliopistojen yhteisessä Matkailun verkostoyliopistossa (MAVY).
SOVAKO
Taloussosiologia on mukana Suomen Akatemian rahoittamassa Sosiaalitieteiden valtakunnallisessa jatkokoulutusohjelmassa, erityisesti eriarvoisuuden tutkijakoulun osalta.