Psykologia
Psykologian koulutus on ensisijaisesti psykologin ammattiin johtavaa. Oppiaineen koulutustehtävän kulmakivenä on yhteistyö maan kuuden psykologian laitoksen/oppiaineen muodostamassa Psykonet-verkostossa.
Psykologinen tutkimus liikkuu monien tieteenalojen rajamaastossa. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa ja sen lainalaisuuksia seuraavanlaisilla kysymyksillä: Miten ihmismieli toimii? Miten aivot toimivat? Mikä saa ihmisen ylipäätään toimimaan? Miksi ihminen käyttäytyy niin kuin hän käyttäytyy? Miten mieli kehittyy läpi elämänkaaren? Mikä saa aikaan erilaiset tunnetilat? Miten ihmisen käyttäytyminen muuttuu seurassa? Kuinka mielen toiminta ja käyttäytyminen eroavat yksilöstä toiseen? Ihmismielen toimintaa ja ihmisen käyttäytymistä tutkitaan kaikilla mahdollisilla elämänalueilla ja elämäntilanteissa: niin liikenteessä, koulunpenkillä, urheilujoukkueessa ja kokouksissa kuin myös masentuneena, onnellisena, päihtyneenä ja vihaisena.
Maamme ensimmäinen yliopistollinen psykologian laboratorio perustettiin Turun Suomalaiseen yliopistoon jo sen perustamisvuonna 1922. Laboratorio oli tuolloin filosofian professorin alaisuudessa. Itsenäisen oppiaineen aseman psykologia sai vuonna 1955. Nykyään oppiaineessa työskentelee 70 - 80 opettajaa, tutkijaa ja muuhun henkilökuntaan kuuluvaa. Pääaineena psykologiaa opiskelee n. 220 opiskelijaa.