Ruisrock 1970-2001: Nuorison rockriehasta koko perheen viihdetapahtumaksi
Marja Andersson
Tutkimuksen tausta ja kohde
Tutkimukseni kohteena on Ruisrock, festivaalin tapahtumahistoria ja tapahtumasta käyty julkinen keskustelu sekä Ruisrockia koskeva päätöksenteko vuosina 1970-2001, alkuvuosista siihen saakka, kun Ruisrock siirrettiin kilpailutuksen tuloksena Vantaan Festivaalit Oy:n järjestettäväksi. Ruisrock on kiinnostava jo sinänsä tutkimuksen kohteena: kyseessä on paitsi Suomen vanhin, myös maailman toiseksi vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty rockfestivaali. Ruisrock on kuulunut historiansa aikana Suomen suurimpiin ja merkittävimpiin rockfestivaaleihin, tapahtumassa ovat esiintyneet monet kotimaiset ja kansainväliset huippuartistit, ja Ruisrockin yhteydessä on järjestetty ennakkoluulottomasti erilaista oheistoimintaa (jameja, seminaareja, elokuvanäytöksiä, iltaklubeja, reivi-iltoja). Ruisrockin synty heijasteli 1960-lukulaisen nuoren sukupolven uudenlaisia kulttuurisia arvoja, ja festivaalin muuttuminen koko perheen konsertiksi puolestaan heijastaa rockin arkipäiväistymistä ja muuttumista aikuisviihteeksi vuosikymmenten myötä. Tämän lisäksi Ruisrockin historia heijastelee erilaisia tapoja organisoida festivaaleja; Ruisrockin järjestäjinä ovat toimineet yhdistys (Turun Soitannollinen Seura), kunta (Turun kaupungin musiikkilautakunta), säätiö (Turun musiikkijuhlasäätiö) sekä viimeisimpänä kaupallinen promoottori (Vantaan Festivaalit Oy).
Ruisrock on kuitenkin kiinnostava myös siinä, että tapahtuman historia heijastaa osaltaan populaarikulttuurin aseman muutosta suomalaisen kulttuurin kentällä. Kansallisen kulttuurin sisältöä ja olemusta on Suomessa määritelty keskusteluissa, joissa on kiistelty siitä, mikä edustaa ?oikeaa? ja ?todellista? suomalaista kulttuuria, mikä taas ei. Tätä on määritelty eri aikoina eri tavoin, ja näkemykset ovat muuttuneet ajan kuluessa ? toisinaan nopeastikin. Tuoreen esimerkin tästä tarjoaa Suomen Eurovision laulukilpailujen vuoden 2006 edustajasta eli Lordista käyty keskustelussa, jossa Lordia ensin kritisoitiin ja pidettiin sopimattomana suomalaisen musiikin edustajana kilpailussa, mutta voiton myötä Lordi määriteltiin nopeasti uudelleen suomalaisen musiikin ja kulttuurin lippulaivaksi ja suomalaisuuden mallikelpoiseksi edustajaksi. Lordi-esimerkki kuvastaa myös hyvin sitä, että suomalaisesta kulttuurista käydyissä keskusteluissa on samalla tuotettu näkemyksiä siitä, minkälaisia me suomalaiset olemme. Kun kulttuurinen ilmiö tai tapahtuma määritellään osaksi suomalaista kulttuuria, sen katsotaan myös samalla heijastavan suomalaisen identiteetin erityispiirteitä tavalla tai toisella. Kansallisen kulttuurin määrittely onkin kiinteässä yhteydessä kansallisen identiteetin määrittelyyn, sillä kulttuurissa ilmaistaan kansallisia stereotypioita, suomalaisuuden kertomuksia ja kulttuurisia itsemäärittelyjä.
Suomalaisesta kulttuurista käydyissä keskusteluissa tuotetaan paitsi näkemystä ?oikean? ja ?todellisen? suomalaisen kulttuurin sisällöstä ja rajoista, myös näkemyksiä siitä, mikä on kulttuurisesti sopimatonta, marginaalista tai arvotonta. Kulttuurista käydyt keskustelut ovatkin usein vahvasti arvolatautuneita, sisältäen vahvoja moraalisia painotuksia eli näkemyksiä oikeasta ja väärästä, aidosta ja keinotekoisesta tai sopivasta ja sopimattomasta. Sopimattomiksi arvioidut kulttuuriset ilmiöt herättävät usein pyrkimyksiä kontrolloida, säädellä ja muokata ?vääränlaista? toimintaa ja ?haitallisia? ilmiöitä. Kulttuurin kentällä populaarikulttuuria on usein arvioitu arvottomaksi tai jopa vahingolliseksi, ja näin ollen kontrollin tarpeessa olevaksi ilmiöksi. Varsinkin rock on historiansa aikana herättänyt kaikkialla maailmassa huolestuneita reaktioita ja pyrkimyksiä esimerkiksi sensuroida musiikkia ja kontrolloida konsertteja, sillä rockin on pelätty horjuttavan vallitsevaa yhteiskunnallista järjestystä ja arvomaailmaa.
Tällaisia keskusteluja voidaan valottaa moraalisäätelyn teorian avulla. Moraalisäätelyllä tarkoitetaan toimintaa, joka tähtää tiettyjen kulttuuristen mallien ja identiteettien normalisointiin ja luonnollistamiseen, ja toisten marginalisointiin. Moraalisäätelyprojekteissa tuotetaan näkemyksiä sekä paheksuttavasta käytöksestä ja kulttuurista että tavoittelemisen arvoisesta kulttuurisesta ja sosiaalisesta identiteetistä. Moralisointi on aina sidoksissa aikaansa ja vallitseviin käsityksiin ?hyvästä elämästä? tai kulttuurisesta ja sosiaalisesta järjestyksestä. Tämä näkyy myös Ruisrockin kohdalla, kun festivaalin ja sen yleisön moralisointia on legitimoitu eri aikoina vetoamalla mm. kristinuskon keskeisiin opetuksiin, vallitsevaan tapakulttuuriin, näkemyksiin hyvästä musiikista tai vaatimuksiin kulttuurin taloudellisesta tuottavuudesta.
Yleisesti vallitsevat käsitykset kulttuurisen kentän ?oikeasta? sisällöstä ovat heijastuneet virallisina kannanottoina kansallisen tason kulttuuripolitiikkaan. Kulttuuripolitiikan käsitteellä viitataan sekä kulttuuripoliittisiin diskursseihin että keinoihin kulttuurin tukemiseen ja ohjailuun. Kulttuuripolitiikka kattaa siis kulttuurin valtiollisen ja kunnallisen rahoituksen, kulttuurihallinnon ja valtiolliset kulttuuri-instituutiot. Kulttuuripolitiikka asettaa festivaalin järjestämiselle yleiset raamit, jotka muuttuvat tutkimukseni kuvaamalla aikavälillä; Ruisrockin syntyvaiheen kulttuuripolitiikkaa voidaan kuvata kulttuurin demokratisoinnin käsitteellä, vuosituhannen vaihteen puolestaan kulttuurin ekonomisoitumisen. Kulttuurin demokratisoinnilla viitataan siihen, miten 1960-luvun lopulta eteenpäin populaarikulttuuri on vähitellen legitimoitunut osaksi kansallisen kulttuurin määritelmää, kun vielä 1900-luvun alkupuolella populaarikulttuuri oli marginaalisessa asemassa kansallisen tason kulttuuripolitiikassa. Kansallisen kulttuurin määrittelyn laveneminen on merkinnyt samalla suomalaisen identiteetin määrittelyn muutosta. Eppu Normaalin kappaleet heijastavat ja muokkaavat nykykäsityksen mukaan ?todellista? suomalaisuutta siinä missä Aleksis Kiven teoksetkin.
Kulttuurin ekonomisoitumisen käsitteellä puolestaan viitataan siihen, miten 1990-luvulla kulttuuria on alettu yhä enemmän arvioida ja arvottaa nimenomaan talouden näkökulmasta. Kulttuurilta on vaadittu tuottavuutta tai ainakin sitä, ettei kulttuurista koidu tappioita kaupunkien veronmaksajien maksettavaksi. Kulttuuria on alettu hyödyntää erityisesti kaupunkien imagonrakennus- ja elvyttämisprojekteissa, sillä paikallisen kulttuuritarjonnan on toivottu houkuttelevan kaupunkeihin turisteja ja yrityksiä. Tämä on merkinnyt sitä, että kulttuuritapahtumien ja -laitosten positiivisia vaikutuksia kaupunkien talouteen on alettu painottaa. Samalla kuitenkin suomalaisen kulttuurin aseman on pelätty heikentyneen globalisaatiokehityksen tuloksena. Moni- tai ylikansallisten kulttuurintuotteiden markkinoiminen on lisääntynyt, ja suuret kaupalliset kulttuurin alan yritykset ovat kasvattaneet osuuttaan esim. musiikin tai elokuvien myynnistä. Ylikansallisen, kaupallisesti tuotetun ?McDonalds-kulttuurin? onkin pelätty syrjäyttävän kansallisesti omintakeisen kulttuurin tuotteet. Populaarikulttuuria onkin kulttuurin ekonomisoitumisen kehyksessä tarkasteltu toisaalta uhkana kansalliselle kulttuurille, toisaalta keinona elvyttää talouselämää.
Ruisrock asettuu kulttuurista käytyjen keskustelujen lisäksi myös konkreettisesti kaupunkitilaan. Tällöin festivaalista käydyt keskustelut heijastavat paitsi näkemyksiä kulttuurista, myös näkemyksiä julkisesta tilasta ja julkisten tilojen käytöstä kaupungeissa. Ruisrockista käydyt keskustelut sivuavatkin keskusteluja siitä, mikä on Ruissalon saaren merkitys Turun kaupungille ja kaupungin asukkaille sekä miten saarta tulisi käyttää ?oikein?. Toisaalta festivaalia arvioidaan kaupunkikontekstissa myös siitä näkökulmasta, miten tapahtuma sijoittuu kaupungin taloudellisiin strategioihin sekä poliittisiin kamppailuihin. Ruisrockin suhteen poliittisella päätöksenteolla ja puoluepoliittisilla linjanvedoilla onkin ollut suuri merkitys. Tämä heijastelee laajemmassa mielessä sitä, miten kulttuuri saattaa politisoitua paikallisen tason päätöksenteossa, ja miten kulttuuria saatetaan käyttää keinona saavuttaa tiettyjä poliittisia tai taloudellisia paikallisia intressejä.
Tutkimuksen aikaperspektiivi ulottuu vuodesta 1970 vuoteen 2001. Vuonna 1970 Ruisrock järjestettiin ensimmäistä kertaa osana Turun musiikkijuhlia, Turun kaupungin taloudellisen tuen turvin. Tästä eteenpäin kaupunki oli noin 30 vuoden ajan enemmän tai vähemmän kiinteästi mukana festivaalin järjestämisessä. Vuonna 2001 tämä yhteys lopulta katkesi, kun Ruisrock siirrettiin tarjouskilpailun jälkeen kaupallisen promoottorin (Vantaan Festivaalit) järjestettäväksi. Näkökulmani tähän kehitykseen kohdentuu Ruisrockin ? itse festivaalin ja sen aseman ? määrittelyyn julkisessa keskustelussa. Tämä määrittely on heijastunut festivaalia koskevaan päätöksentekoon esimerkiksi anniskeluoikeuksien myöntämisenä tai kieltämisenä tai julkisen tuen kasvattamisena tai leikkaamisena. Näkemykset festivaalista, sen yleisöstä ja asemasta heijastavat yleisempiä näkemyksiä rockin ja populaarikulttuurin asemasta suomalaisen kulttuurin kentällä.
Keskeisiä tutkimuskysymyksiä tutkimuksessani ovat: Miten Ruisrockia ja sen asemaa on määritelty julkisessa keskustelussa, ja mitä muutoksia tässä määrittelyssä voidaan havaita? Miten määrittelyt ovat heijastuneet Ruisrockia koskevaan päätöksentekoon, ja mistä erilaiset määrittelyt kertovat? Ruisrockista käyty keskustelu tarjoaa mahdollisuuden tarkastella laajemmassa perspektiivissä populaarikulttuurin aseman määrittelyä ja sen muuttumista toisaalta suhteessa kansalliseen kulttuuriin ja identiteettiin, toisaalta suhteessa kaupunkien poliittisiin ja taloudellisiin strategioihin. Tutkimusasetelma tarjoaakin mahdollisuuden pohtia sitä, missä määrin kulttuurin ja kulttuuritapahtumien aseman muutokseen vaikuttavat kansallisen (tai globaalin) tason käytännöt ja diskurssit, esimerkiksi kansallisen tason kulttuuripolitiikan linjanvedot ja muutokset, missä määrin taas paikallisen tason päätöksenteko, erilaiset paikalliset verkostot ja olosuhteet.
Tutkimuksen toteuttaminen ja alustavia tuloksia
Tutkimus on väitöskirjatyö, jota suoritan Turun yliopiston sosiologian laitoksella. Työtäni ohjaavat prof. Seppo Pöntinen ja dos. Hannu Ruonavaara. Käytän tutkimukseni pääasiallisena aineistona Ruisrockia koskevia päivälehtien erityyppisiä lehtikirjoituksia (artikkelit, pääkirjoitukset, uutisjutut, mielipidekirjoitukset, kolumnit, liidit artikkeleihin jne.), joita on kerätty systemaattisesti Sibelius-museon arkistoon koko festivaalin historian ajan. Olen valinnut tästä arkistosta aineistooni ne lehtikirjoitukset, joista löytyy tietoa festivaalia koskevasta päätöksenteosta tai joissa määritellään festivaalia jotenkin (yhteensä 1529 kappaletta). Festivaalia määrittelevillä kirjoituksilla tarkoitan kirjoituksia, joissa määritellään ? usein arvottaen tai kantaaottavasti ? festivaalin luonnetta; siis esim. esitetään festivaali järjestysongelmien tuottajana, korkeatasoisen rockmusiikin esittelijänä, tappiollisena tai voitollisena kulttuuritapahtumana jne.
Olen koodannut valikoidun osan (noin 2/3 eli ne kirjoitukset, joissa festivaalia määritellään tai arvotetaan) tästä aineistosta teemoittain käyttäen hyväksi NVivo-tietokoneohjelmaa, joka on kehitetty laadullisen aineiston analyysin helpottamiseksi. Ohjelman käyttäminen helpottaa suuren ja sirpaleisen tekstimassan hallintaa, sillä se mahdollistaa esimerkiksi tiettyjen teemojen esiintymisen tarkastelun eri lehdissä tai eri vuosina. Teksteissä esiin tuodut teemat ? esimerkiksi järjestysongelmat tai talous ? kertovat siitä, missä yhteydessä festivaalista on kirjoitettu, toisin sanoen miten festivaalin olemusta ja asemaa on määritelty. Olen tekstejä analysoidessani kiinnittänyt huomiota siihen, miten festivaalin ja sen yleisön määrittely on heijastanut populaarikulttuurin aseman määrittelyä ja tässä määrittelyssä tapahtunutta muutosta. Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten festivaalin määrittely marginaaliseksi ja ongelmalliseksi kulttuuri-ilmiöksi on johtanut aika ajoin sen moralisointiin, säätelyyn ja kontrollointiin eri tavoin.
Lehtiartikkelien lisäksi olen kerännyt Ruisrockia koskevaa arkistomateriaalia kolmesta eri lähteestä. Ensinnäkin olen kerännyt Turun kaupunginarkistosta Ruisrockia koskevat asiakirjat, jotka ovat kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston ja musiikkilautakunnan kokouspöytäkirjoja liitteineen. Vuodesta 1970 vuoteen 1995 materiaali on saatavilla paperimuodossa kaupunginarkistosta, ja vuodesta 1995 lähtien sähköisessä muodossa Turun kaupungin internetsivuilta. Sähköisiin versioihin olen joutunut etsimään liitteet erikseen Turun kaupunginkirjaamosta, mistä olen saanut myös muuta asiaa koskevaa materiaalia (esim. raportteja ja selvityksiä). Toiseksi olen käynyt läpi Turun musiikkijuhlasäätiön arkiston, josta olen kerännyt säätiön hallinnointia ja taloutta koskevia asiakirjoja (tilikartat, tilinpäätösasiakirjat, tasekirjat, toimintakertomukset, säätiön hallituksen ja työvaliokunnan kokouspöytäkirjat) vuodesta 1989 vuoteen 2001 saakka. Kolmanneksi olen käynyt läpi Rainer Kosken yksityisen arkiston, joka sisältää Turun musiikkijuhlatoimikunnansekalaista arkistomateriaalia lähinnä 1970-luvulta. Arkistojen läpikäymisen lisäksi olen haastatellut Ruisrockin entistä tuotantopäällikkö Rainer Koskea sekä Turun musiikkijuhlasäätiön toiminnanjohtaja Alarik Repoa Ruisrockin musiikkijuhlasäätiön aikaiseen hallintoon ja talouteen liittyvistä kysymyksistä.
Tutkimuksen tulokset ja aikataulu
Väitöstutkimukseni on loppuvaiheessaan eli kirjoitan parhaillaan analyysin tuloksia väitöskirjan käsikirjoitukseksi. Analysoidessani Ruisrockin tapahtumahistoriaa olen hahmottanut ?murroskohtia? tai ?käännekohtia? ja näiden jatkoksi asettuvia tasaisemman kehityksen periodeja tai kausia: (1) festivaalin perustaminen 1970 ja sen jälkeinen festivaalin syntyvuosien kausi 1970-1972; (2) festivaalin ?typistäminen? yksipäiväiseksi 1972 ja tätä seuraava tiukan kontrollin kausi 1972-1983; (3) tuotantosihteerin palkkaaminen ja festivaalin kaksipäiväistäminen 1983 ja tätä seuraava ammatillistumisen kausi 1983-1989; (4) anniskeluoikeuksien myöntäminen sekä festivaalin säätiöiminen 1989 ja tätä seuraava markkinatalouden ohjaama kausi 1989-2001; (5) 2001 festivaalin siirtäminen kaupalliselle järjestäjälle. Hahmottamani murroskohdat ja niiden väliset periodit heijastavat Ruisrockin asemassa ja määrittelyssä tapahtuvia muutoksia.
Ruisrockin synnyn 1970-luvun taitteessa mahdollisti 1960-luvun lopulla tapahtunut kansallisen kulttuuripolitiikan linjanmuutos, kulttuurin demokratisoiminen. Muutoksella pyrittiin murtamaan suomalaisen kulttuurikäsityksen elitistisyys sisällyttämällä tiettyjä - korkeatasoisiksi arvioituja - osia populaarikulttuurista ja ns. rahvaankulttuurista virallisten tukijärjestelmien piiriin. Ruisrock olikin ensimmäinen populaarimusiikin tapahtuma, joka sai julkista tukea - sekä valtiolta että Turun kaupungilta. Ruisrockin paisuminen kesällä 1971 yli 100 000 osanottajan lieveilmiöitä tuottaneeksi massatapahtumaksi johti kuitenkin festivaalin uudelleenarviointiin ja tiukempaan kontrollointiin 1970-luvulla. Samalla populaarikulttuuria alettiin 1970-luvulta lähtien pikkuhiljaa hyväksyä osaksi ?virallista? suomalaisen kulttuurin määrittelyä. Tämä heijastui Ruisrockin kohdalla erityisesti 1980-luvun taitteessa ns. Eppu-jupakasta käydystä keskustelusta, kun lehdistö tulkitsi yleisön mellakoinnin Eppu Normaalin konsertin peruunnuttua kansallisen kulttuurin aseman puolustamiseksi. Festivaalin legitimoituminen hyväksyttäväksi kulttuuritapahtumaksi konkretisoitui festivaalin kaksipäiväistämisenä 1983 ja kehittämisenä 1980-luvulla ja anniskeluoikeuksien myöntämisenä 1989, kulminoituen presidentti Martti Ahtisaaren vierailuun Ruisrockin 25-vuotiskonsertissa 1995.
1980-luvulta lähtien Ruisrockin arvioinnissa korostui yhä selkeämmin talouden merkitys. Myös Ruisrockia koskevassa päätöksenteossa ja keskustelussa on hahmotettavissa merkkejä kulttuurin ekonomisoitumisesta. Ruisrockissa tämä vaikutus näkyi paitsi puheen tasolla, myös festivaalin hallinnoinnissa: sekä festivaalin säätiöinti 1989 että siirtäminen Vantaan Festivaalit Oy:lle 2001 tähtäsivät festivaalin talouden tasapainottamiseen. Toisaalta kulttuurin ekonomisoitumisen diskurssi ei yksin selitä Ruisrockia koskevaa päätöksentekoa, sillä kaikilta turkulaisilta kulttuuritapahtumilta ei ole vaadittu yhtä lailla taloudellista tuottavuutta. Esimerkiksi Turun musiikkijuhlat on toiminut, ja toimii yhä, vain kaupungin jatkuvan ja huomattavan suuren taloudellisen tuen turvin. Musiikkijuhlien ja Ruisrockin erilainen asema kaupungin tukiratkaisuissa herättääkin kysymään, koskevatko kulttuurin ekonomisoitumisen vaatimukset talouden tasapainottamisesta ja taloudellisesta vastuusta vain populaarikulttuuria; onko 1990-luvun kehitys asettanut kansan- ja populaarikulttuurin jälleen korkeakulttuuria heikompaan asemaan ja näin tehnyt 1960-luvun lopun ajatukset kulttuurin demokratisoinnista uudelleen ajankohtaisiksi? Kulttuuripoliittisen diskurssin eli kulttuurin ekonomisoitumisen lisäksi Ruisrockia koskevaan päätöksentekoon ovatkin vaikuttaneet suuresti festivaalin pitkäaikainen taloudellinen ja ideologinen sidos Turun SDP:n taustajärjestöön, Turun Työväensäätiöön, sekä näiden sidosten murtuminen 1990-luvun loppupuolella.