Harjoittelu
Harjoittelupaikan hankkiminen
Sosiologian syventäviin opintoihin kuuluu pakollisena osuutena harjoittelu (M.5). Harjoittelun tarkoituksena on, että opiskelija tutustuu työelämään, saa työkokemusta ja soveltaa opinnoissa oppimaansa käytännön työssä. Harjoittelujakson aikana opiskelija työskentelee kolmen kalenterikuukauden ajan koulutustaan vastaavissa työtehtävissä ja saa työharjoitteluunsa ohjausta. Opiskelija järjestää harjoittelupaikkansa itse, mutta harjoitteluvastaavalta saa tarvittaessa apua ja lisätietoa harjoittelupaikan hankkimiseen liittyvistä kysymyksistä.
Harjoittelupaikan löytämiseen on erilaisia väyliä. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta välittää perustutkinto-opiskelijoille harjoittelupaikkoja, jotka tulevat hakuun keväisin. Osa näistä harjoittelupaikoista on sosiologian opiskelijoille soveltuvia. Opiskelija voi hankkia soveltuvan harjoittelupaikan myös itsenäisesti; sopiva työpaikka voi löytyä vaikkapa jostakin järjestöstä, yrityksestä tai kunnanhallinnosta. Sekä itsehankittavia että tiedekunnan kautta hakuun tulevia paikkoja varten opiskelija voi hakea tiedekunnasta tukea, joka tarkoittaa työantajalle maksettavaa osuutta harjoittelijan palkkakustannuksista. Työnantajalle voidaan korvata harjoittelun ajalta kokonaisuudessaan 1.300 euroa (valtiotyönantajalle 2.600 euroa) palkkakustannuksista. Tuki maksetaan työantajalle harjoittelun jälkeen. Harjoittelutukihakemus vuoden 2012 harjoittelua varten opiskelijan tulee tulee jättää tiedekuntaan viimeistään 30.11.2011. Harjoittelutuen haun uudet ohjeet ja linkki tukilomakkeeseen löytyvät tiedekunnan harjoittelusivuilta: http://www.soc.utu.fi/opiskelu/perustutkinto-opiskelu/harjoittelu.html
Halutessaan opiskelija voi suorittaa harjoittelun myös ulkomailla. Kansainvälisiä harjoittelupaikkoja varten voi hakea Erasmus-ohjelman kautta rahoitusta Euroopassa tapahtuvaan työharjoitteluun. Opiskelijan tulee ennen harjoitteluun lähtemistä hyväksyttää harjoittelupaikkansa harjoitteluvastaavalla varmistuakseen siitä, että harjoittelupaikka soveltuu sosiologian työharjoitteluun.
Esimerkkejä harjoittelupaikoista
Alla olevasta luettelosta löytyy esimerkkejä niistä paikoista, joissa sosiologian harjoittelijoita on viime vuosina ollut. Osa paikoista on hankittu itse, osa on saatu tiedekunnan harjoittelupaikkojen haun kautta.
- Turun yliopiston viestintä
- Turun yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut
- Sosiologian oppiaine/laitos, Turun yliopisto
- Tilastokeskus
- Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti
- Aleksanteri-instituutti
- Centrum Balticum
- Tukholman Suomen suurlähetystö
- Länsi-Suomen lääninhallitus
- Etelä-Suomen lääninhallitus
- Lounais-Suomen verovirasto
- Varsinais-Suomen liitto
- Turun sosiaali- ja terveystoimen erityissosiaalitoimisto
- Turun työvoimatoimisto
- Nuorisotutkimusseura
- SPR:n vastaanottokeskus, Turku
- Mäntymäen perhekeskus
- Turun Seudun Vammaisjärjestöt ry
- Carrot Henkilöstöpalvelut Oy
- Alko Oy
- Beijing C & K Development, Peking
- Seure Henkilöstöpalvelut Oy
- Entertainment Group Oy
- Manpower Oy ja Elan IT Resource Oy
Harjoitteluseminaari
Sosiologian harjoitteluun kuuluu työharjoittelun lisäksi osallistuminen kuukausittain järjestettävään harjoitteluseminaariin, jossa esitellään harjoittelupaikkoja ja keskustellaan työharjoittelusta saaduista kokemuksista. Kukin opiskelija osallistuu harjoitteluseminaariin kolme kertaa: kaksi kertaa ennen harjoitteluun lähtemistä sekä kerran työharjoittelun suorittamisen jälkeen, jolloin hän esittää seminaarissa harjoitteluraporttinsa. Opiskelijan tulee sopia ennakkoon harjoitteluvastaavan kanssa, milloin hän oman harjoitteluraporttinsa esittää. Muuten harjoitteluseminaariin osallistuminen on vapaata, eikä muiden kuin harjoitteluraporttinsa esittäjien tarvitse ilmoittautua seminaariin ennakkoon.