Opiskelijavaihto
Valtiotieteen maistereilta edellytetään kansainvälisiä valmiuksia. Tällä hetkellä karkeasti arvioituna puolet poliittisen historian opiskelijoista suorittaakin osan opinnoistaan ulkomailla.
Suurin osa opiskelijoista hakeutuu ulkomaille erilaisten vaihto-ohjelmien kautta. Apurahojen saannista ja opintojen korvaavuuksista on ohjelmissa selkeät pelisäännöt ja suuri osa hallinnoinnista asioista hoituu vaihto-ohjelman ylläpitäjien toimesta.
Käytetyimmät vaihto-ohjelmat ovat Sokrates/Erasmus ja Nordplus, joista edellinen kohdistuu lähinnä EU:n ja sen hakijamaiden yliopistoihin ja jälkimmäinen Pohjoismaiden yliopistoihin (lisätietoja saat klikkaamalla oheisesta kartasta ko. kaupunkia). Turun yliopistolla on lisäksi monia yksittäisiä opiskelijavaihtosopimuksia, joiden avulla voi päästä opiskelemaan mm. Australiaan, Kiinaan, Turkkiin tai Yhdysvaltoihin. Tarkat tiedot vaihto-ohjelmiin kuuluvista yliopistoista julkaistaan aina tammikuun loppupuolella. Esitevihkoja löytyy muun muassa yliopiston kansainvälisistä palveluista, tiedekunnasta sekä tietysti internetistä yleensä.
Lisätietoja
- Oppiaineen kansainvälisten asioiden yhdyshenkilö Ville Laamanen
- Yliopiston kansainväliset palvelut (ks. myös usein kysytyt kysymykset)
- Opiskelija- ja hakijapalvelut, hallintorakennus, pohjakerros (Vaihtoon liittyvät opintososiaaliset asiat)