Mitä poliittinen historia on?

Poliittinen historia ei ole oma tieteenalansa, vaan erityinen oppiaine. Sellaisena sen voi rinnastaa humanistisen tiedekunnan Suomen historiaan, yleiseen historiaan ja kulttuurihistoriaan. Kukin näistä oppiaineista on painottanut koulutuksen sisällöt omalla tavallaan. Poliittisen historian erityisyys perustuu sijaintiin yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Sillä on läheiset suhteet ennen muuta valtio-oppiin ja sosiaalipolitiikkaan.

Poliittisen historian erottaa muista yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan oppiaineista sille ominainen historiatietoinen näkökulma. Asioita ja ilmiöitä pyritään aina tarkastelemaan jonkin tilanteen tai prosessin osina. Tutkimuksen osalta onkin työlästä vetää rajaa poliittisen historian ja muiden historia-aineiden välille. Mutta samanlainen on tilanne myös suhteessa yhteiskuntatieteisiin. Kaikilla yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimuksen alueilla ovat etualalle nousseet niitä yhdistävät piirteet.

Nykyistä maailmaa kuvaa, ettei ole itsestään selvää, mikä on historiallista ja mikä poliittista. Emme ylipäätään voi olla varmoja todellisuuden jäsentämisessä käyttämiemme käsitteiden pätevyydestä. Samaan aikaa on lisäksi se todellisuus muuttunut perusteellisesti, jota me näillä käsitteillä yritämme kuvata. Maailman muuttuminen ja sen jäsentämisessä tarvittavien käsitteiden käyminen ongelmallisiksi on erityisen ajankohtaista poliittisen historian oppiaineelle, jota on luonnehdittu myös "oman ajan historian", "lähihistorian" jne. kaltaisilla käsitteillä.

Historiantutkimuksen oikeutus on sen kyvyssä tehdä omalla tavallaan maailmaa ymmärrettäväksi. Millaista historiaa koskevaa tietoa tarvitaan tänään on kysymys, josta käydään vilkasta keskustelua. Selvää joka tapauksessa on, että kestämättömiksi osoittautuneista ajatusmalleista on luovuttava. Ei ole esimerkiksi perusteltua ajatella, että jatkuvuus on historian keskeisin piirre. Katkokset, tai paremminkin eroavuudet ovat aivan yhtä tärkeä historian ominaisuus. Historia ei myöskään pääty siten, että nykyisyys ja tulevaisuus rajautuisivat sen ulkopuolelle. Toisaalta "mitä historia on?" on ikivanha kysymys, johon ei ole "oikeaa" vastausta. Historia on käsite, jonka sisältö muuttuu. Juuri sitä osoittavat puheet "historian lopusta" - ajatus historian päättymisestähän ei ole kovin uskottava.

Poliittisen historian oppiaineen tavoitteena on maailman käsittämisessä tarvittavien valmiuksien välittäminen. Eroa lukioon kuvaa, että "oppikirjojen" sijasta tulee puhua "tenttikirjoista". Tärkeintä ei ole tekstin, vaan tekstin käsittelemien asioiden opiskelu. On hyväksyttävä, että asioita voidaan perustellusti tarkastella monesta näkökulmasta ja lähestyä monella eri tavalla. Kyky jäsentää omaa maailmaansa edellyttää itsenäistä ajattelua ja kriittisyyttä.

Opintojen edetessä lisääntyvät sellaiset suoritukset, jotka edellyttävät tekstin huolellista valmistelua. Tien päässä on gradu eli syventävien opintojen tutkielma, jonka laatiminen vie kuukausia. Opiskelijaa ei harjoiteta kirjoittamaan kirjoittamisen vuoksi, vaikka sekin on tulevaa työllistymistä ajatellen tärkeä taito. Päällimmäisintä on kehittää sekä päättelykykyä että taitoa esittää argumentit selkeästi. Historiantutkimus on kirjoittamalla tapahtuvaa päättelyä.

Suullisen argumentoinnin taidon kehittäminen jää kirjoittamalla vakuuttamisen opettelua enemmän opiskelijan oman aloitteellisuuden varaan. Laitoksen voimavarat eivät salli kovin paljon muuta kuin pakollisten metodikurssien ja seminaarien järjestämisen. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että opettajien tietotaidossakin on paljon kehittämisen varaa. Siksi opiskelijoiden aloitteet ja ideat ovat tervetulleita - niin tässä kuin muissakin laitosta koskevissa asioissa. Joka tiistai klo 14 kokoontuva oppiainekokous on erityisen sopiva paikka virittää keskustelu.

Perustutkintoon vaadittavat opintosuoritukset on esitelty tarkoin tiedekunnan opinto-oppaassa. Tässä oppimisportaalissa puolestaan annetaan ohjeita siitä, miten noita suorituksia tulisi ajatella ja miten niistä selviää.  Kirjasen Miten teen gradun poliittisessa historiassa saa jokainen, jo aloittaa syventävät opinnot laitoksella.

 

 

21.05.2008 14:27 Tatu Virta